Maahanmuuttajanuorten Helsinki

joonashamalainenAjankohtaista, Ideoi ja ratko

Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hanke lanseerattiin vuoden 2015 Ruutiexpossa. Hankkeen tavoitteena on luoda uusia toimintamalleja yhdenvertaistamaan maahanmuuttajanuorten menestymistä koulutuksen ja työelämän saralla sekä sosiaalisen ympäristön alueella.  Hankkeessa on työskennelty vuoden 2016 alusta yhteistyössä palvelumuotoilutoimisto Palmun kanssa etsien ratkaisuja palvelumuotoilun menetelmin. Hankkeessa työskenteli yhteissuunnittelutiimi ja nuorten asiantuntijoiden ryhmä. Yhteissuunnittelutiimissä oli edustus mm. poliisista, järjestöistä, perusopetuksen ja ammatillisen opetuksen puolelta, järjestöistä, opoja ja sosiaalitoimesta. Yhteissuunnittelutiimin jäsenet haastattelivat asiakkaitaan ja näin toivat laajaa ymmärrystä työskentelyyn. Me säätiö tukee hanketta 2,3 miljoonalla eurolla.

Hankkeen kärkipiloteiksi on valikoitunut

  • Kaverikahvila
  • Vertaisvalamiehistö
  • Mikrotyömaailma
  • Nuorten puhujien foorumi
  • Vanhempien tukeminen työllisyyden ja koulutuksen alueilla. Sekä perheen sisäisen vuorovaikutuksen ja tiedon lisääminen, kun perheessä on mielenterveys tai päihdeongelma.

Tule kuulemaan miten pilottien kanssa työssä edetään ja miten palvelumuotoilu on tehnyt työskentelystä erityistä.

nuoret-6756

-Maahanmuuttajanuorten Helsinki